Taas on vierähtänyt tovi, kun on tänne kirjoteltu. No jos aloitetaan siitä mihin viimeksi jäätiin eli viime keväästä niin, silloin viimeksi kirjoittelin Alman mahdollisesta kohdunpoistosta pääsiäisen tienoilla, niin operaatiohan tehtiin huhtikuun puolenvälin tienoilla. Kohtu poistettiin ja leikkaus meni hyvin, mutta päällimmäisenä jäi kyllä mieleen Alman virkoaminen nukutuksesta, joka ei ollut mukavaa kuunneltavaa. 
Alma vaikeroi ja itki koko illan, kun oli niin tokkurassa. Ruoka ei maistunut tänä iltana ollenkaan, joka on kyllä erittäin harvinaista meidän ahmatille. Annettiin varmuuden vuoksi kipulääkettä Almalle ja ensimmäinen leikkauksen jälkeinen yö menikin mukavasti. Seuraavana päivänä poistettiin leikkaushaavan suojana ollut “laastari” ja suihkuteltiin haavaa ensimmäisen kerran. Leikkausarpi oli tässä vaiheessa vielä melko turvoksissa, mutta päällisin puolin tyttö ei ollut kipeä, vaan oli melkein liiankin virkeä ja sitä sai jo kieltää nousemasta sohvalle ja sängylle. 
Annettiin kuitenki vielä varmuuden vuoksi kipulääkettä minimimäärä. Almalla oli eläinlääkäriltä haettaessa kauluri päässä, mutta otimme sen pois, kun saavuimme kotiin, koska koira oli nukutuksen jäljiltä niin tokkurassa, että ei sille olisi tullut mieleenkään repiä haavan suojana ollutta sidettä. Jotenka kun “laastari” otettiin pois, tuli aika laittaa muovikauluri kaulaan, jottei Alma pääse nuolemaan haavaa. Siinä oli vain yksi pikku ongelma, kun Alma ei tykännyt yhtään kaulurista. Ensin me aateltiin, että kyllä se siihen tottuu ja pidettiin se koiran kaulassa, mutta sitten, kun Alma alkoi näyttää todella ahdistuneelta ja ei tehnyt muuta kuin läähätti jähmettyneenä, oli kauluri pakko ottaa pois. Taidettiinpa aika pitkälle valvoa yksi yökin tuon kaulurin takia, kun Alma vain läähätti sängyn vieressä, eikä pystynyt nukkumaan. Seuraavana päivänä oli pakko keksiä joku muu ratkaisu, kun Alma ei suostunut pitämään muovikauluria kaulassaan. Isäntä keksikin soittaa tunnettuun eläintarvikeketjun liikeeseen, että onko heillä ratkaisua meidän pulmaan – ja olihan heillä eli ostettiin sieltä pehmeä kauluri, jonka voi taittaa koiran kaulalle ns. renkaaksi, jolloin se ei ole niin ahdistava koiralle, tai tämä ainakin sopi meidän hienohelmalle. 
Pitääpä etsiä tänne kuva siitä, niin näätte, miten hieno se on!
Uuden kaulurin myötä elämä helpottui ja toipuminen lähti vauhdilla käyntiin. Haava parantu tosi hyvin, ei onneksi tulehtunu. Tikit poistettiin muistaakseni viikon(?) päästä leikkauksesta ja pari viikkoa otettiin lenkeillä rauhallisemmin Alman kans eli ei pidetty irti, eikä päässy riehumaan toisten koirien kanssa. Leikkauksesta on nyt kulunu noin puolisen vuotta ja jotain muutoksia koirassa on kyllä havaittavissa. Ehkä kaikista selkein muutos on tapahtunu turkissa, aluvillaa lähtee paljon enemmän kuin ennen ja sitä on kasvanu myös jalkojen yläosiin, jossa se näkyy silleen aika rumasti. (Enkä tiiä miten sen sais pois? Ei lähe furminaattorilla..) Toinen muutos on kerjäys, joka on lisääntyny aika huomattavasti. Olihan sitä ennen leikkaustakin, ei voi kieltää, mutta leikkauksen jälkeen ahmatista on tullu superahmatti! Onneksi mitään ryöstelyä pöydästä tms. ei ole vielä ilmaantunut. Muita merkittäviä muutoksia ei oo oikeestaan tullu, mutta tietenki ne valeraskausmasikset on poistunu eli koira on iloinen ja energinen tasaisesti, eikä vaan möyryä sängyn alla tekemässä pesää.
Kesästä jäi mieleen lähinnä hiostava olotila eli pitkät hellejaksot. Alma nautiskeli hellepäivistä mökillä uiskennellen ja keppejä järsien. Kaiken kaikkiaan kesä meni Alman kohdalta öllötellessä, eikä sen kanssa sillon touhuttu suurempia. Syksyn tullen aktiviteetit on sitä vastoin lisääntyneet ja Alma on päässy sorsajahtiin ja kanalintumetälle. Sorsajahdissa Alma on ollut mukana muutaman kerran, mutta sillä saralla ei tositoimiin tänä syksynä päästy. Kanalintumetällä on käyty useamminkin ja sieltä saalista on tarttunu matkaan muutama lintu. Alma on saanut varmuutta hommaan ollessaan metällä ja tytön nenä toimii moitteettomasti, mutta joissain tilanteissa Alma on liiankin innokas etenemään linnun perään liian aikaisin, kun on saanut sen hajulle. Mutta eiköhän se kärsivällisyys kasva iän karttuessa. Damien kanssa ollaan touhuttu jonkun verran sekä sisällä että ulkona keskittyen edelleen meidän ikuisuusongelmaan eli palauttamiseen. Edistyminen on vaihtelevaa eli välillä menee hyvin ja välillä taas huonosti.
