Taas on vierähtänyt joku aika viime päivityksestä.. mutta kertaillaan tässä nyt sitten koko kesän ajan kuulumiset kerralla. Viimeksi kirjoittelin silmätulehduksista, joita Almalla oli ollut pitkin kevättä. Käytiin kontrollikäynnillä tarkistuttamassa silmät kesäkuun alussa ja rakkuloita oli jonkun verran vielä silmissä, mutta tulehdusta ei enää ollut havaittavissa, joten siitä vaivasta päästiin. Onneksi!! Juoksut Almalla alkoi vasta kesäkuun puolella ja loppuivat juhannuksen tienoilla. Nyt on sitte kärsitty taas valeraskausoireista jälleen kerran :/ Neiti on hivenen höppänä hormonien hyrrätessä; viihtyy suurimman osan valveillaoloajasta sängyn alla (“tekemässä pesää” tai “imettämässä”), nukkuu paljon, on TOSI laiska lenkkeilijä sekä vinkuu ja vonkuu suunnilleen joka asiaa, varsinkin ruokaa. Voi olla, että Alma viedään kohdun poistoon sopivan ajankohdan tullessa viimeistään ensi keväänä, koska valeraskaudet rasittaa ja stressaa koiraa ja, kun suvunjatkamisaikeita ei ole.
Kesä ollaan vietetty pääasiassa rennosti mökkeillen ja ihan vaan lenkkeillen. Muutaman kerran ollaan tehty hakuruutu dameilla, harjoiteltu markkeerauksia (onkohan ne niitä?) ja otettu tuossa läheisellä kentällä pitoharjoituksia. Almalla on tullut palautuksiin pientä edistystä; dami tulee käteen silloin tällöin hakuruudustakin, vaikka on kiire hakemaan jo seuraavaa damia, mutta useimmiten dami kuitenkin “sylkäistään” jalkoihin, jolloin se jää lähietäisyydelle. Eli edelleen pitää jatkaa sisäharjoituksia, että palautukset tulee 100% käteen.. Milloinkahan semmonen päivä nähdään..? Alma on myös rauhoittunut huomattavasti, kun ollaan damien kanssa tekemisissä. Vielä ne saavat tytön kuumumaan, mutta nyt sentään kuunnellaan myös ohjaajaa, eikä dami ole ainut asia, minkä se näkee tai mihin se keskittyy. Uimassa on myös käyty ahkerasti etenkin mökillä, kun on ollut niin lämmin kesä.

Ennen turkin ravistelua tyttö näyttää aika luikulta uintireissun jälkeen

Keppiä hakemassa
Metälle Alma eikä isäntä ole vielä tälle syksylle ehtineet isännän koulukiireiden vuoksi, joten sorsametälle ei tänä vuonna todennäköisesti ehditä. Kanalintuja on kuitenkin tarkoitus käydä metsästelemässä, kunhan niiden metsästysaika alkaa. Näyttelyitä ei ole suunnitelmissa enää tälle vuodelle. Tamminäyttely jää meidän ainoaksi näyttelyksi tälle vuodelle. Näyttelyissä ei ole oikein mielekästä käydä, kun koira ei selvästikään nauti hommasta. Tuloksetkin jää laihaksi, kun koira vaan peruuttelee tuomarin lähestyessä, eikä anna edes koskea itseensä :/ Tuntuu, että rahat menee hukkaan suht korkeisiin maksuihin ja itsekin vaan jännittää koiran arkaa käyttäytymistä.

2-vee synttäreitä juhlittiin maksalaatikkonakkikakulla 22.8.2009

Näin se hakuruutu tyhjenee
Mutta raporttia seuraa taas seuraavan kerran..